

Discover more from Kiina-ilmiöt
#124 – Aukko Kiinan muurissa, läpimurto sirusaarrossa
Huawein uusi puhelin huolettaa lännessä, Apple puolestaan ahtaalla Kiinassa. Xi Jinping jättää Intian G20-kokouksen väliin.
8.9.2023
Tervehdys jälleen, ystävämme! Tervetuloa lukemaan Kiina-ilmiöt -uutiskirjettä. Koostamme tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat Kiinaa ja kiinankielistä maailmaa koskevat uutiset ja puheenaiheet tiiviiksi paketiksi kahdesti kuukaudessa.
Xi Jinping jättää Intiassa järjestettävän G20-kokouksen väliin, minkä myötä Kiinan pelätään sulkeutuvan yhä tiiviimmin länsimaiden kanssa käydyltä dialogilta. Kokousisännällä Intialla olisi varmasti ollut sananen vaihdettavana Xin kanssa myös Kiinan julkaisemista uusista kartoista, joissa kiisteltyjä alueita esitettiin osana Kiinaa. Latu on siis viikonloppuna auki Yhdysvaltojen Joe Bidenille tiiviistää kumppanuusverkostojaan kokouksen yhteydessä ilman, että Xi varastaa osan parrasvaloista.
Kiina vaikuttaa saaneen aikaan merkittävän läpimurron mikrosirujen saralla teknologian vientirajoitteista huolimatta, sillä Huawein uutuusluurin sisältä löytyy merkittävästi aiempia Kiinan valmistamia siruja tehokkaampaa teknologiaa. Uutinen on herättänyt myös poliittisia intohimoja. Samaan aikaan Applen puhelimet ovat Kiinassa jälleen ahtaammalla, kun niiden kielto valtion virkamiehiltä ja valtionyhtiöiden työntekijöiltä on vireillä.
Lisäksi asiaa kirjeessämme muun muassa Kiinan tiedustelutoiminnan logiikasta sekä tarkemmista vaikutuksista Viron suunnalla, samaa sukupuolta olevien liittojen asemasta Hongkongissa sekä kaivurimiesten tekemästä aukosta Kiinan muuriin.
Huomatkaa myös kirjeen tekijöiltä ilmestynyt “kadehdittavan hyvää Kiina-tulkintaa” tarjoava “tietokirjallisuuden raskaan sarjan mestari” nimeltään Kiina Xi Jinpingin aikakaudella, joka on tilattavissa kustantajamme Teoksen verkkokaupasta.
Huom! Kiina-ilmiöt on jatkuvan kehitystyön alla. Kaikenlainen palaute ja kommentit ovat hyvin tervetulleita. Lue lisää Kiina-ilmiöiden taustavoimista täältä. Toimituksen tavoittaa osoitteessa kiinailmiot@gmail.com ja Twitteristä @KiinaIlmiot. Uutiskirjeen voi tilata osoitteesta kiinailmiot.substack.com. Jos pidit kirjeestä, vinkkaa tai lähetä eteen päin toki kaverillekin!
Uutiskatsaus
Politiikka
Kuumaa: Xin kotiviikonloppu.
Reuters (7.9.2023): “Analysis: For foreign envoys in China, Xi’s G20 absence confirms worrying trend”
Xi Jinping jättää viikonloppuna alkavan G20-kokouksen väliin ja lähettää paikalle pääministeri Li Qiangin. Syitä Xin pois jäännille ei ole erikseen ilmoitettu, mutta suhteet esimerkiksi kokousisäntä Intiaan eivät ole sillä tasolla, että joulukortteja vaihdettaisiin. Varsinaisia force majeure -esteitä Xillä tuskin on, toisin Venäjän-kollegalla Putinilla, jonka pitää kotoilemassa hänestä annettu kansainvälinen pidätysmääräys. Kiinan johtajan jääminen pois G20-lauteilta tapahtuu ensimmäistä kertaa, eikä uutista ole otettu ilomielin vastaan länsimaisissa diplomaattipiireissä. Reutersin haastattelemien diplomaattilähteiden mukaan Xin feidaus on uusin esimerkki siitä, miten Kiina on sulkeutumassa kansainväliseltä vuorovaikutukselta varsinkin länsimaiden kanssa. Samalla ele voi nakertaa koko G20-formaatin asemaa maailman keskeisenä talouspoliittisena yhteistyöalustana.
AP News (4.9.2023): “Seoul’s spy agency says Russia has likely proposed North Korea to join three-way drills with China”
Venäjä, Kiina ja Pohjois-Korea suunnittelevat yhteisiä merisotaharjoituksia, raportoi AP News, joskaan virallista tiedonantoa asiasta ei ole vielä annettu. Timen mukaan myös Kiina on ollut toistaiseksi vaitonainen harjoituksista, mutta triumviraattiin osallistuminen olisi looginen vastaus Yhdysvaltojen, Etelä-Korean ja Japanin lähentymiselle. Lehden haastattelemien analyytikoiden mukaan moisen sotaharjoituksen järjestäminen olisi korkeintaan “diplomaattista signalointia”, mutta toisaalta Kiinan, Venäjän ja Pohjois-Korean muodostaman blokin syvenemisellä saattaisi olla jopa alueellisesti vakauttavia vaikutuksia, sillä maat luultavasti hillitsisivät toistensa aggressiivisia peliliikkeitä. Mikäli harjoitukset järjestetään, arvailujen varaan jää, mitä yhteistä kieltä kolmikko suunnittelee käyttävänsä sotapelien tuoksinnassa.
Helsingin Sanomat (3.9.2023): "Demokratiat eivät saa vajota Kiinan vainoharhaisuuteen"
Suomessa vastikään vieraillut tiedustelututkija Matthew Brazil avaa Helsingin Sanomien haastattelussa Kiinan tiedustelupalveluiden sielunelämää ja toimintalogiikkaa. Brazilin mukaan Kiinan tiedustelu pyrkii tavanomaisten vakoilutehtäviensä lisäksi suojelemaan kommunistipuolueen valta-asemaa ja vaikuttamaan siihen, miten Kiina ulkomailla nähdään. Palveluiden ongelmana on kuitenkin kommunistisen puolueen vallankumouksellisen historian vuoksi krooninen vainoharhaisuus ja erilaisten sisäisten ja ulkoisten vihollisten näkeminen kaikkialla. Xin kaudella turvallisuusajattelu on kiristynyt, minkä seurauksena Brazil arvioi Kiinan tiedustelutoiminnan kiihtyneen huomattavasti aiemmasta.
China Leadership Monitor (29.8.2023): "Fall 2023 Issue 77"
Kiinan sisä- ja ulkopolitiikan kiemuroita akateemisella pieteetillä avaavan China Leadership Monitorin syysnumero on jälleen pudonnut postiluukusta. Uusi numero lyö tuttuun tapaan pöytään tuhdin nivaskan kansainvälisen Kiina-tutkimuksen rokkitähtien (mm. Ryan Haas, Joel Wuthnow) analyysejä, joissa käydään läpi esimerkiksi Kiinan reaktioita Yhdysvaltain “patoamisstrategioihin”, kiinalaisiin kansallisen turvallisuuden diskursseihin sekä sekä Li Qiangin ja Cai Qin asemaan Kiinan poliittisen järjestelmän huippupaikoilla.
Sinopsis (28.8.2023): “Making friends, making inroads: The CCP’s influence activities in Estonia”
Kiinan tiedustelu- ja vaikutustoimintaa seuraavan Sinopsis-projektin tuore artikkeli kääntää katseensa Viroon. Raportti tarkastelee Kiinan kommunistiseen puolueeseen ja sen vaikuttajaorganisaatiohin (kuten Suomessakin keskustelua herättänyt Yhteisrintaman työosasto) linkittyneiden toimijoiden pyrkimyksiä rakentaa Kiinalle myötämielisten eliittien verkostoja. Artikkelin mukaan Viron suhtautuminen Kiinaan on muuttunut aiempaa huomattavasti kriittisemmäksi kuluneiden vuosien aikana. Viron turvallisuuspalvelut ovat varoitelleet Kiinaan liittyvistä riskeistä, ja kenties näkyvimpänä yksittäisenä liikkeenä Viro lähti vuosi sitten ovet paukkuen Kiinan pystyttämästä 16+1 -rakenteesta.
Lyhyesti:
Yle (1.9.2023): Kiina suututti Intian, Filippiinit ja Malesian uusilla kartoillaan – myös osa Venäjää merkitty Kiinalle kuuluvaksi.
Iltalehti (30.8.2023): Riikka Purran erityisavustajan nimitys kaatui Supon turvallisuusselvitykseen – Syynä avopuolison Kiina-tausta.
Talous
Kuumaa: Omenalaitteet pannaan valtionyhtiöissä.
Helsingin Sanomat (7.9.2023): “Mediat: Kiina aikoo kieltää Iphonet valtionyhtiöiltä ja virkamiehiltä”
Amerikkalaismediat The Wall Street Journal ja Bloomberg uutisoivat, että Kiina on aikeissa kieltää Applen ja muiden ulkomaisten älypuhelinten käytön valtion virastoissa ja valtionyhtiöissä. Nimettömiin lähteisiin pohjaavien tietojen mukaan virkamiesten esimiehet ovat antaneet asiaa koskevan määräyksen viime viikkoina, ja kieltoa ollaan laajentamassa valtionyhtiöihin ja muihin hallituksen valvomiin organisaatioihin. Tarkempia tietoja kiellosta ei toistaiseksi ole, mutta se saattaa hyvinkin liittyä Kiinan viimeaikaisiin omavaraisuuspyrkimyksiin sekä Yhdysvaltain ja Kiinan kauppapoliittisiin kiistoihin.
Bloomberg spekuloi, että Apple saattaa kohdata syvempiä ongelmia kiinalaisten kuluttajien nationalismin kanssa uuden iPhonen julkaisun alla. Samantapaista vastarintaa Kiinan markkinoilla yhtiö kohtasi myös vuonna 2019, ja kielto käyttää yhtiön puhelimia voi olla pahaenteinen merkki. On esitetty jo spekulaatioita, että teleoperaattori China Mobile ei välttämättä ottaisi iPhone 15:a myyntinsä. Ymmärrystä Applen ja muiden ulkomaisten toimijoiden rajoittamiselle kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa löytyy – Huawei on pitkään ollut ahtaalla länsimaissa ja yhä useampi organisaatio länsimaissa on kieltänyt Tiktokin työpuhelimissaan Kyseessä on monitahoinen ongelma – viidesosa Applen liikevaihdosta kertyy Kiinasta, mutta toisaalta Applen kautta suoraan tai välillisesti työllistyy miljoonia kiinalaisia.
Reuters (6.9.2023): “US lawmaker calls for ending Huawei, SMIC exports after chip breakthrough”
Värinää talouden, teknologian ja turvallisuuspolitiikan sektorilla kuluneen kaksiviikkoisen aikana on herättänyt Huawein uusi Mate 60 Pro -puhelin, joka vaikuttaa olevan läpimurto Kiinan oman sirutuotannon saralla. Puhelimen sisältä löytyy Semiconductor Manufacturing Internationalin (SMIC) valmistama seitsemän nanometrin siruteknologialla varustettu eli tehokkaampi siru kuin mitä Kiinan on arveltu viime vuonna linjattujen teknologiapakotteiden alaisena kykenevän itse valmistavaan.
Asiantuntijoiden mukaan sirun osista noin kaksi kolmasosaa on Kiinan kotoperäiseen osaamiseen pohjautuvaa, kun vielä pari-kolme vuotta sitten osuus oli kolmannes. Yhdysvaltain kongressissa on jo vaadittu linjan tiukentamista Kiinan suuntaan entisestään: republikaaniedustaja Mike Gallagher nosti esiin Huawein ja SMIC:n laittamisen täydelliselle saartolistalle amerikkalaisteknologian osalta.
Läpimurto ja sen jo aiheuttama huoli lännessä on eittämättä sulka Kiinan hattuun teknologiapyrkimysten saralla. Kuluneella viikolla Kiina kertoikin pumppaavansa lisää rahaa mikrosiruteollisuuteensa käynnistämällä uuden 40 miljardin dollarin valtion tukeman sijoitusrahaston.
Ulkopolitiikka (6.9.2023): “Kiinan ja Yhdysvaltojen kilpavarustelu ajaa tekoälyä sotakentille”
Teknologian kehityksen vaikutuksia Kiinan ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin tarkastelee myös Ulkopolitiikka, jonka artikkeli käy läpi visioita lähitulevaisuuden “älyllistyneestä” sodankäynnistä. Älyllistyminen (智能化) on alkujaan kiinalaisessa keskustelussa kehittynyt termi, jolla tarkoitetaan tekoälyn merkityksen kokonaisvaltaista lisääntymistä yhteiskunnassa. Kiinalaisen sotilasälymystön mukaan älyllistyminen laajenee nopealla vauhdilla myös sotatantereille, kun suurvaltojen asevoimat pyrkivät lisäämään tekoälysovelluksia niin yksittäisiin aselavetteihin, kuin niitä ohjaaviin operaatiojärjestelmiinkin. Artikkelissa käydään läpi sekä Kiinan että Yhdysvaltojen visioita älyllistyneestä sodankäynnistä esimerkiksi drooniparvien, tiedustelutehtävien ja logistiikan saroilla.
New York Times (29.8.2023): “U.S. Does Not Want to ‘Decouple’ From China, Commerce Chief Says”
Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset korkean tason vierailut jatkuivat, kun kauppaministeri Gina Raimondo vieraili Pekingissä elokuun lopulla. Raimondo keskittyi tapaamisissaan erityisesti amerikkalaisyritysten Kiinassa saamaan kohteluun. Listalla oli ikuisuusongelma eli immateriaalioikeuksien suojan puute ja teknologian valuminen Kiinaan, mutta myös esimerkiksi hiljattain säädelty tiedustelulaki, jonka on pelätty tekevän tavallisesta kilpailijoihin kohdistuvasta markkinatiedon keräämisestäkin laitonta Kiinassa sekä epäreiluina pidetyt rajoitukset yritysten sijoituksille ja viennille Kiinaan. Ministeri kuitenkin toisti viestin, jonka mukaan kauppasuhteiden katkaiseminen ei ole tavoitteena.
Reuters raportoi Raimondon myöhemmistä kommenteista, joiden mukaan amerikkalaisyritysten kärsivällisyys Kiinaa kohtaan on käymässä vähiin ja että maasta voi tulla yritysten silmissä investointikelvoton liiketoimintarympäristön ollessa yhä vaikeammin ennustettava. Kiina oli ennen Yhdysvaltojen suurin kauppakumppani, muuta naapurit Meksiko ja Kanada ovat viime aikoina ohittaneet sen.
Lyhyesti:
Reuters (7.9.2023): Norjan öljyrahasto sulkee toimistonsa Kiinassa, joskin jatkaa sijoittamista maahan.
Financial Times (7.9.2023): Kiinan juan on heikentynyt dollaria vastaan alhaisimmilleen sitten vuoden 2007.
Suomen Pankin BOFIT-viikkokatsaus (7.9.2023)
Kulttuuri ja ilmiöt
Kuumaa: (Vyötärön) kasvun vuodet.
Reuters (6.9.2023): “Hong Kong's top court urges alternative legal framework for same-sex couples”
Hongkongin korkein oikeus on tunnustanut tarpeen samaa sukupuolta olevien henkilöiden suhteiden laajemmalle tunnustamiselle Hongkongissa. Demokratia-aktivisti Jimmy Sham on käynyt oikeutta kaupungissa viisi vuotta saadakseen täydet avioliitto-oikeudet samaa sukupuolta oleville. Oikeus ei yhtynyt tähän vaatimukseen, mutta tunnusti tarpeen vaihtoehtoiselle järjestelylle joka turvaisi oikeudet muun muassa terveydenhoidossa ja perinnönjaossa sekä soisi tunnustusta ja arvokkuutta pareille. Manner-Kiina ei tunnusta samaa sukupuolta olevien liittoja, ja tällä hetkellä Taiwan on ainoa paikka Itä-Aasiassa joka näin tekee.
Sixth Tone (6.9.2023): “Gain and Pain: The Problem of China’s Expanding Waistline”
Taloudellinen vaurastuminen on kasvattanut keskiluokkaisten kiinalaisten kukkaroiden ohella myös vyötärönympäryksiä. Taannoin julkaistun, Kiinan kaikkien aikojen laajimman lihavuutta käsitelleen tieteellisen tutkimuksen mukaan yli puolet kiinalaisista on ylipainoisia, ja ylipaino on selvästi yleisempää miehillä kuin naisilla. Liikakilot vaivaavat etenkin yli 30-vuotiaita kiinalaismiehiä, ja ylensyönnin ohella syiksi on arveltu esimerkiksi stressiä, alkoholinkäyttöä ja liikunnan puutetta. Onpa myös esitetty, että kiinalaisessa kulttuurissa keski-ikäisten miesten lihavuus sosiaalisesti keskimääräistä hyväksytympää. Kiinan pohjoisosissa ollaan selvästi etelää lihavampia, ja jakaumaa selittää esimerkiksi pohjoisen runsashiilihydraattinen vehnäpohjainen ruokavalio.
BBC (5.9.2023): “China's Great Wall damaged by workers looking for shortcut”
Jokainen varmaan tietää, että jos matka lyhenee nurmikon kautta muutamankin metrin, kovertuu viheriöön pikkuhiljaa oikopolku. Mutta muuttuuko tämä lainalaisuus silloin, kun joku onkin rakentanut massiivisen muurin oikopolulle? Ei muutu. Kaksi kiinalaista rakennustyöläistä päätti helpottaa kulkemistaan kovertamalla aukon Kiinan muuriin – Unescon maailmanperintökohteeseen – sen verran, että kaivinkone mahtuu kulkemaan muurista läpi. Poliisi luonnehti vahinkoa korvaamattoman suureksi, olihan Ming-dynastian aikainen muurin osa parhaiten säilyneitä pätkiä rakennelmassa. Muurin tiilejä on toki aiemminkin lainattu esimerkiksi kotien rakennusaineeksi, mutta tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun kukaan tekee ajoneuvon mentävän aukon historian merkittävimpiin rakennelmiin.
Radii (29.8.2023): “Cyber-Dystopian, AI-Generated Horrors at Miss Hong Kong 2023”
Hongkongissa järjestetyt missikisat tukeutui kirjaimellisesti esineellistämiseen, kun kauneuskilpailun juonsi tekoälyn luoma hahmo, Evelyn Chan. Tämä oli luotu yhdistämällä entisten vuosien voittajien piirteitä. Juontaja ei kuitenkaan ollut ainoa algoritmien tuote tämän vuoden kilpailussa, vaan tekoälylle ulkoistettiin myös kauneuden määrittely. Kone oli esimerkiksi määritellyt, millaiset ovat kauniin ihmisen kasvojen mittasuhteet ja tuomaristo pisteytti kilpailijoita tähän kriteeristöön tukeutuen.
The New York Times (26.8.2023): “He Fled China’s Repression. But China’s Long Arm Got Him in Another Country.”
Eräs Xi Jinpingin johtajakauden keskeisistä kehityskuluista on ollut kansalaisaktivismin entistä voimaisampi tukahduttaminen. Kiristyneen tilanteen myötä viranomaisten toimet ulottuvat yhä useammin myös Kiinan ulkopuolelle. Tuoreimpana esimerkkinä tästä on ihmisoikeusasianajaja Lu Siwei, joka poistui Kiinasta tämän vuoden heinäkuussa Laosiin. Sieltä hän yritti päästä Thaimaahan ja edelleen vaimonsa ja lapsensa luo Yhdysvaltoihin. Laosin viranomaiset kuitenkin pidättivät miehen syyttäen tätä väärennetyillä papereilla matkustamisesta. Vastaavia tapauksia on viime vuosina nähty juuri Kiinan naapurimaissa Kaakkois-Aasiassa, kun Laosin lisäksi Kambodža, Thaimaa ja Vietnam ovat pidättäneet kiinalaisia tai luovuttaneet heitä takaisin Kiinaan.
Lyhyesti:
Radii (5.9.2023): Kahvilaketju Luckin Coffee yhteistyöhön premium-baijiuvalmistaja Kweichow Moutain kanssa, kombo jonka perään kukaan ei kysellyt.
Kauppalehti (1.9.2023): Hangzhoussa sijaitseva talo mahduttaa sisäänsä 20 000 asukasta eli keskisuuren suomalaiskunnan verran.
Iltalehti (31.8.2023): Paritusepäily paljasti kiinalaisten pyörittämän laajan ihmiskaupan – Paritti naisia pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.
Katsele & kuuntele
The Economist (5.9.2023): “Drum Tower: Inside Fortress China”
Economistin Kiina-podissa uppodutaan kylmän sodan maininkeihin ja Maon suunnitelmiin rakentaa iso kasa teollisuutta 1960-luvulta alkaen “kolmas rintama” syvälle sisämaahan, suojaan ulkovaltojen (lue: Yhdysvaltain) hyökkäyksille alttiista rannikkomaakunnista. Toimittaja vierailee Panzhihuan kaupungissa Sichuanissa, joka oli aikoinaan liian salainen painettavaksi karttoihin. Historian kautta peilataan nykyisiä Kiinan omavaraisuuspyrkimyksiä.
ChinaPower Podcast (31.8.2023): “Taiwan's 2024 Presidential Elections: A Conversation with Eric Huang and Fei-fan Lin”
ChinaPower-podissa otetaan ennakkoja Taiwanin tammikuiseen presidentinvaalien jännitysnäytelmään. Asetelmia, etenkin suhteita Kiinaan, ovat avaamassa keskeisiin puolueisiin, Kuomintangiin ja Demokraattiseen edistyspuolueeseen, kytkeytyvät edustajat.
Tapahtumat
Kiinalaisia ja hongkongilaisia elokuvia Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla. Helsinki, 14.–24.9.2023.
Tarjolla Zhang Lün ohjaus The Shadowless Tower, Liu Jianin animaatioelokuva Art College 1994 sekä hongkongilaismestari Wong Kar-wain toistaiseksi tuorein ohjaus The Grandmaster vuodelta 2013.Suomi-Kiina-seuran Syyskuun tiistailuento: Kiinalainen scifi-elokuva, Zoom-virtuaaliluento. Tiistai 19.9.2023 klo 17:00.
** Ilmoittautuminen vaaditaan etukäteen.
Lopuksi
Kiina-ilmiöt ilmestyy kahden viikon välein, seuraavan kerran 22. syyskuuta 2023. 再见!Jäikö jotain kriittistä mainitsematta? Onko sinulla tiedossa Kiinaan liittyvä tapahtuma, josta haluaisit mainita varmasti kiinnostuneelle yleisölle? Vinkkaa meille osoitteeseen kiinailmiot@gmail.com.
Meitä kannattaa seurata myös LinkedInissä, Twitterissä ja kotisivuillamme, josta löytyy muun muassa vanhojen uutiskirjeiden arkisto.
Uutiskirjeen ovat toimittaneet Anton Karppanen, Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Niki Sopanen, Mika-Matti Taskinen ja Niko Vartiainen. Kirjoittajat ovat Kiinaan vuosien ajan perehtyneitä tutkijoita ja toimittajia. Kiina-ilmiöiden logon on suunnitellut ja toteuttanut Tomi Varjonen.
© 2023 Kiina-ilmiöt Oy